Projektissa mukana olevat maat

  • Suomi
  • Saksa
  • Kreikka
  • Portugali
  • Turkki
  • Saksa
  • Liettua
  • Kreikka
  • Portugali
  • Turkki
  • Suomi
  • Romania
  • Saksa
  • Kreikka
  • Liettua
  • Portugali
  • Turkki
  • Suomi
  • Romania

tiistai 21. syyskuuta 2010

Koulumme edustajat Romanian-kokoontumiseen on valittu

Comenius-projektimme ensimmäiseen kokoontumiseen Romanian Pucioasaan lähtevät Pietarsaaren lukion abiturientit Tuuli Kaltiala, Karoliina Hatt, Petri Pokela ja Joni Niíttyniemi. Valinta tehtiin alkuviikosta. Lähtijöiden kriteerit ovat luettavissa koulumme kotisivulla http://web.pietarsaari.fi/lukio/. Opettajista mukaan lähtevät lehtorit Vesa Maanselkä ja Tiina Stara.

Koulumme edustajien on oltava perillä 16 000 asukkaan Pucioasassa viimeistään sunnuntaina 21. marraskuuta, ja paluumatkalle he lähtevät perjantaina 26.11.2010. Ohjelmassa on koulussamme tehtävien projektitöiden esittelemistä, muun muassa Suomesta ja Pietarsaaresta kertomista, yhteistä opiskelua ja tutustumista nähtävyyksiin, esimerkiksi Draculan linnaan.

Projektitöitä tehdään ennen Romanian kokoontumista tulevassa jaksossa muun muassa Vesa Maanselän ja Tiina Staran kursseilla. Lisäksi koulustamme 100 oppilasta osallistuu kyselyyn, jossa kartoitetaan osallistujakoulujen opiskelijoiden ennakkokäsityksiä muista projektissa mukana olevista maista.

Koko koulumme on nyt osa eurooppalaista yhteistyöprojektia! Tämän blogin kautta kaikki työyhteisömme jäsenet ja kotiväki voivat olla mukana yhteisessä hankkeessamme.  Liity lukijoihin!

2 kommenttia:

  1. Tuntuu todella mukavalta ja jännittävältä olla mukana uudessa kansainvälisessä projektissa. Nyt meillä kaikilla Pietarsaaren lukiossa on mahdollisuus saada kokemuksia ja tietoa, jota oppikirjat ja Wikipedia eivät tarjoa!

    On mukava matkata Romaniaan tutustumaan muiden osallistujamaiden edustajiin, kuulla heidän projektitöistään ja alkaa tehdä yhteistyötä. Toki meillä on kovasti työsarkaa täällä kotosalla, ennen kuin pääsemme lentokoneeseen ja suuntaamaan nenämme kohti Bukarestia...

    Tuliaisena yritän tuoda juttuja ja kuvia kokemistamme ja näkemistämme asioista ja välittää tietoa siitä,miten projektitapaaminen Romaniassa järjestettiin - tulevathan yhteistyökumppanimme kuudesta eri maasta tapaamaan meitä Pietarsaareen jo helmikuussa 2011!

    Toivon paljon innokasta tutkimusmatkailijan mieltä meille kaikille Comenius-projektissa mukana oleville!

    VastaaPoista
  2. Heippa kaikki projektista kiinnostuneet.Hienolta näyttää!
    Käydään aktiivisesti lukemassa ja kommentoimassa!

    VastaaPoista