Projektissa mukana olevat maat

  • Suomi
  • Saksa
  • Kreikka
  • Portugali
  • Turkki
  • Saksa
  • Liettua
  • Kreikka
  • Portugali
  • Turkki
  • Suomi
  • Romania
  • Saksa
  • Kreikka
  • Liettua
  • Portugali
  • Turkki
  • Suomi
  • Romania

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Torstai 15.3 ja Perjantai 16.3

Tosiaan viimeiset blogimerkinnät jäi kirjoittamatta sairastumisen johdosta, mutta eikös sanonta kuulu, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Eli tässä nyt viimeisiä muistoja matkastamme.

Eli siis, keskiviikkona meillä oli seminaari, jossa jokainen maa kertoi asioita omasta maastaan ja esitteli tekemiään projekteja. Me olimme Kimin kanssa onnekkaita, saatuamme ensimmäisen esiintymisvuoron! Se oli heti pois alta sitten. Oman esiintymisemme jälkeen oli taas vuoro kuunnella muiden maiden esitykset ja voinkin sanoa, että esityksiä oli laidasta laitaan.
Seminaarin jälkeen oli ruoka ja ruuan jälkeen oli pari tuntia vapaa-aikaa jonka me vietimme hotellissa, huoneen 406 parvekkeella AURINKOA ottaen! Siinä oli mukavat +20 astetta lämpöstä ja ihan kivasta sai tuota väriäki iholle.
Siinä 18.00 aikoihin kuitenki meillä luki ohjelmassa Farewell party, eli suuntasimme iltakoululle bussilla. Ohjelmana oli luvassa laulua, tanssia, näytelmiä ja vaikka mitä!

Tässä kuva näytelmästä.








Sitten oli laulujen aika. Perinteistä kreikkalaista musiikkia ja perinne lauluja. Upean kuuloista.


Laulujen jälkeen oli meidän vuoro opetella kreikkalisia perinnetansseja!!
Tanssien jälkeen oli vuorossa lisää tansseja ja siihen se ilta oikeastaan loppuikin. Juhlat siis loppuivat siinä 21.00 pintaan ja siitä me oppilaan otettiin ja lähdettiin sitten pienelle ilta-lenkille (n. 2-3 km) takaisin kaupunkiin ja loppu ilta menikin vaan ystävien kanssa hengailtaessa ja vietettäessä viimeisiä tunteja yhdessä.. Liian nopeesti kello läheni 02.00 ja pikku hiljaa joutui halaamaan ja sanomaan heipat jokaiselle.. tuli siinä muutama kyynelkin tipautettua ja muutamat hymyt vielä vaihdettua, mutta kaiken kaikkiaan siis haikeilla ja surullisilla mielin lähettiin ja todettiin, että viikko ON aivan liian lyhyt aika näin mahtavien ihmisten kanssa vietettäväks ajaks! Mutta kuitenkin kiitollisin mielin ihan mielettömän upeista ja ihanista uusista ystävistä.
02.00 oli siis aika astua taxiin ja vilkuttaa viimeiset vilkutukset kaikille. Taxiin päästyämme ei menny puolta tuntia pidempää kun kaikki oli jo sikeässä unessa ja sitten oltiinkin jo Ateenassa lentokentällä ja siitä sitten todellinen kotimatka alkoi. Ateena - Paris - Helsinki - Kruunupyy - Pietarsaari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti