Elikkäs Torstain blogi on viivästynyt teknillisten ongelmien takia, syvimmät pahoitteluni kaikille lukijoille!
Torstai alkoi loisteliaasti. Aamulla lähdimme Rikun ja Philliphin kanssa juna-asemalle, missä tapasimme muut ja astuimme junaan joka vei meidät Heidelbergiin, joka on tunnettu jo Rooman valtakunnan ajoilta. Mannheimista junamatka kesti alle tunnin, ja junan jälkeen bussilla keskustaan, jossa liikennettä oli tosi vähän. Sieltä aloitimme vaelluksen kohti useita paikallisia nähtävyyksiä, kuten laakson huipulla ollutta viherpuistoa, jossa keskiajan saksalaiset filosofit saivat mietiskellä asioita rauhassa, vaikka tilannetta oli vaikea kuvitella vesisateen takia.
Kävelysessio loppui kahden aikoihin linnakiertueeseen, jonka jälkeen lähdimme kohti kaupunkia evästämään pizza hutissa, jossa syötiin Rikun kanssa puoliksi todella herkullista pizzaa. Tämän jälkeen vaateostoksia jne, ja siitä suuntasimme heti takaisin junaan ja isäntäperheidemme luo, sillä jalat olivat vähintäänkin krampissa kävelysession jälkeen. Rikun kanssa opetettiin isäntäperheemme pelaamaan illalla vielä kolmea korttia, jota sitten loppuillan pelasimmekin. Loistava päivä samoin kuin edellisetkin, harmittaa vain että toiseksi viimeinen päivä kauniissa Mannheimissa..
Aleksi Roiha
Blogi seuraa kansainvälisen, seitsemän maata yhdistävän sillan rakentumista kahden vuoden ajan. Tervetuloa!
Projektissa mukana olevat maat
- Suomi
- Saksa
- Kreikka
- Portugali
- Turkki
- Saksa
- Liettua
- Kreikka
- Portugali
- Turkki
- Suomi
- Romania
- Saksa
- Kreikka
- Liettua
- Portugali
- Turkki
- Suomi
- Romania
lauantai 14. toukokuuta 2011
tiistai 10. toukokuuta 2011
Tag Zwei
![]() |
| Hunt for the most brown skin |
Auringon oton jälkeen oli luvassa lounas kaupungilla. Vaihtoehdot olivat KFC ja mäkkäri. Ajanpuutteen takia päätimme mennä testaamaan Mannheimin mäkkärin tarjonta. Tämän jälkeen oli vuorossa Mannheim Palace ja jesuiittojen kirkko. Saimme kuulla näiden historiasta ja nähdä kirkon upeat sisätilat.
Tämän jälkeen oli aikaa (vihdoinkin!) kierrellä kaupoissa. Huomenna on luvassa kuusi tuntia lisää vapaa-aikaa (=shoppailuaikaa), sekä "Multicultural Mannheimia" :)
![]() |
| Mannheimin moskeijassa |
Emma Tapaninen
maanantai 9. toukokuuta 2011
Maanantaihäppeninki
| Kuoro toivotti Comenius- vieraat tervetulleeksi |
Noniin. Tännehän on jo melkein keretty kotiutua! Isäntäperhe on tosi ystävällinen ja paikka on paratiisi! Valitettavasti Mannheimin kebab voittaa Korv-göranin mennen tullen. Aleksin kanssa vallattiin isäntäperheen kellarista makuuhuone vessan + pesutilan kanssa ja lyötiin tavarat kotoisasti sikinsokin lattialle.
Aamulla herätys 7 maissa ja aamutoimien jälkeen päästiin tutustumaan Mannheimin maisemiin päivänvalossa. Nelikerroksisessa n. 700 oppilaan koulussa olo oli kuin olisi tuijottanut muurahaispesää... Päivän ohjelmaan kuului 45 minuutin esitelmä suomesta, johon sisältyi mm. tietovisaa ja musisointia, sekä photorally, jossa etsittiin kaupungista tärkeitä nähtävyyksiä ja täydennettiin tietoja paperille samalla räpsien kuvia ohjeiden mukaan. Aina ei suunnitelmat mene niinkuin pitää mutta kunnialla selvittiin.
Ohjelman jälkeen oli pelikorttituokion aika ja siitä sitten takaisin isäntäperheen luokse ja ruokaa nassuun. Piakkoin nukkumatti kutsuu, kyllähän sitä hieman väsy tulee kun taapertaa kaupungilla 28 asteen lämmössä pari tuntia! Kertakaikkiaan mahtava kaupunki ja mukavat ihmiset! Varmasti riittäisi nähtävää ja koettavaa toisellekin viikolle. Kuvia en valitettavasti tähän saa liitettyä kun niitä on ilman kameraa hieman hankalaa ottaa. Se siitä tällä erää, koittakaahan pärjätä siellä suomen kylmyydessä. Tschüs!
| Suomi- kuvaa kiillottamassa kitaroiden voimin |
| Mannheimin vanha vesitorni kuului myös photorally- kohteisiin |
Riku Kontiainen
Kulkevan matka on pitkä
![]() |
| Koneeseen nouse! |
Kolonna on perillä Mannheimissa! Matka meni oikein hyvin ja suunnitelmien mukaan. Opiskelijat haettiin juna-asemalta perheisiin ja opettajat suuntasivat hotellille. Kello on 00.01 paikallista aikaa ja alkaa allekirjoittanuttakin pikkuhiljaa väsyttämään. Tässä pikaterveiset matkalaisilta ja huomenna lisää.
![]() |
| Taitaa poikia vähän jänskättää... |
![]() |
| Frankfurtissa odotellaan viimeistä kyytiä kohti Mannheimia |
Kirjoitti Jari
perjantai 6. toukokuuta 2011
Salmiakkia ja suklaata
![]() |
| Suomalaiset vientituotteet |
Tuliaisiksi Saksaan. Lähtö Mannheimiin on enemmän kuin lähellä. Reissua on valmisteltu ankarasti ja kaikki alkaakin olla viimeistä silausta varten valmista. Lentomme lähtee sunnuntaina 8.5.2011 Kruunupyystä Helsingin kautta Mannheimiin. Sääennusteet lupaavat suomalaisittain kesäistä säätä Mannheimiin, joten viikko vaikuttaa sen puolestakin lupaavalta. Palaamme asiaan myöhemmin.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Päivänavaus selvitti, mitä muut projektimaat haluavat kertoa meille itsestään.
Syyslukukauden 2010 alussa kaikkien Comenius-projektiin kuuluvien koulujen oppilaat vastasivat kyselyyn, jonka avulla kartoitettiin nuorten tietämystä muun muassa eri maiden kulttuurista, tavoista ja kuuluisista henkilöistä. Pietarsaaren lukion oppilaille tulivat yhteistyömaistamme ensimmäisinä mieleen seuraavat asiat: Saksa – makkara, Romania – Dracula, Portugali – jalkapallo, Liettua – koripallo, Kreikka – feta-juusto, Turkki – kebap.
Torstaiaamumme 21.4. alkoi tilaisuudella, jossa oppilaamme esittelivät yhteistyömaittemme ”Visiting Cardit” eli esitteet, joihin on kerätty ne asiat, joista eri maat haluavat kertoa muille. Saksassa ei kannata kertoa Hitler-vitsejä, Romaniassa kannattaa vierailla Draculan linnassa, Portugalissa kuunnella Fado-laulua, Liettuassa on syytä maistaa perinteistä leipää, Kreikassa on hyvä varoa vahvaa rakia ja Turkissa ei tule jättää ruokaa lautaselle! Entä Suomessa? Oppilaittemme mielestä kotimaassamme kannattaa vierailla musiikkifestivaalilla, käydä marjametsässä ja syödä mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kera. Halusimme myös kertoa, että koskaan ei pidä sanoa, että Ruotsi on parempi kuin Suomi – tai syödä keltaista lunta...
| Emma ja Johanna |
| Milla, Joonas ja Aleksi |
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Perjantai 11.2. - viimeinen päivä yhdessä
Perjantain oppilaat aloittivat Teija Kauppisen englannin kielen tunnilla. Opettajat kuuntelivat koulutoimenjohtaja Juha Paasimäen esitystä sekä suunnittelivat seuraavaa tapaamista, joka on Saksan Mannheimissa toukokuussa.
Kerrankin vilkkaassa opettajainhuoneessa alkoi olla lähdön tunnelmaa: Opettajat vaihtoivat kokemuksiaan ja ideoitaan keskenään. Visioitiin jo seuraavia tapaamisia. Pöydät pursusivat viimeisiä kansainväisiä herkkuja.
Iltapäivällä oppilaat lähtivät Urheilutalolle keilaamaan ja pelaamaan salibandya. Opettajat tutustuivat Tupakkamakasiinin taidenäyttelyyn.
Illalla oli mahdollisuus nauttia Runeberginviikkoon kuuluvasta rock-konsertista Born to be Wild. Osa opettajista ja muutama oppilas kävivät nauttimassa mukaansatempaavasta musiikista. Ilta jatkui yhdessäolon merkeissä kaupungilla.
Saksan ja Liettuan opettajat ja oppilaat aloittivat kotimatkan.
Kerrankin vilkkaassa opettajainhuoneessa alkoi olla lähdön tunnelmaa: Opettajat vaihtoivat kokemuksiaan ja ideoitaan keskenään. Visioitiin jo seuraavia tapaamisia. Pöydät pursusivat viimeisiä kansainväisiä herkkuja.
| Kansainvälinen opettajainhuoneemme |
| Liettualaista leipää ja makkaraa, portugalilaisia leivoksia ja karkkeja, suomalaisia piparkakkuja... |
| Suomi ja Kreikka kohtaavat jälleen kerran: Heimo ja Victoria |
Illalla oli mahdollisuus nauttia Runeberginviikkoon kuuluvasta rock-konsertista Born to be Wild. Osa opettajista ja muutama oppilas kävivät nauttimassa mukaansatempaavasta musiikista. Ilta jatkui yhdessäolon merkeissä kaupungilla.
Saksan ja Liettuan opettajat ja oppilaat aloittivat kotimatkan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








