Projektissa mukana olevat maat

  • Suomi
  • Saksa
  • Kreikka
  • Portugali
  • Turkki
  • Saksa
  • Liettua
  • Kreikka
  • Portugali
  • Turkki
  • Suomi
  • Romania
  • Saksa
  • Kreikka
  • Liettua
  • Portugali
  • Turkki
  • Suomi
  • Romania

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kolmas matkapäivä

Päivä 3, tiistai 25.10.2011 – Viidenkymmenen sentin espresso

Päiväni alkoi herätyksellä klo 6.45 paikallista aikaa. Nopean aamupalan jälkeen suuntasimme linja-autolla koululle. Ohjelma alkoi oppilaiden osalta tutustumalla paikalliseen maatalouskouluun, jossa opetettiin oppilaille muun muassa ratsastusta sekä viinintuotantoa.

Maatalouskoululla söimme myös lounaan, joka oli suomalaisillekin tuttua: spagettia sekä lihapullia. Rasvaa oli tosin käytetty ruoanvalmistuksessa mannermaiseen tyyliin – Paula sanoi että kyseisen aterian jälkeen ei ole tarvetta rasvata huulia ainakaan viikkoon.

Opettajat käyttivät aamupäivän esittelemällä arvokyselyn tuloksia. Hieman jäi harmittamaan se, etteivät opiskelijat päässeet osallistumaan kyseiseen tilaisuuteen. (Meitä harmitti myös se, toim huomio HS)

Lounaan jälkeen saimme isäntäkoululla mahdollisuuden nauttia kahvia opettajainhuoneen kahviosta. Siellä kahvi ei maksanut meille mitään, tosin kahvilassakin kyseinen yleisesti juotu kahvi – espresso – kustansi vain 0,50 euroa.

Iltapäivällä opettajilla sekä opiskelijoilla oli sama ohjelma. Suuntasimme linja-autolla läheiselle kukkulalle, jossa tutustuimme muinaiseen vedenottopaikkaan ja sen ympärillä oleviin raunioihin.

Tämän jälkeen kävimme tutustumassa Potinhan kulttuurikeskukseen. Siellä harjoitettiin useampiakin taiteenaloja, tosin pääasiassa teatteria. Rehellisyyden nimissä todettakoon, että käynti kulttuurikeskuksessa ei herättänyt comeniusvieraissa kovinkaan suurta mielenkiintoa.

Pääsimme tutustumaan myös lavastamon puolelle.
Kun olimme palanneet koululle, oli vuorossa vapaa ilta isäntäperheiden seurassa. Omalta osaltani ilta sujui siten, että saavuttuamme asunnolle, söimme päivällisen joka oli todella hyvä! Noin kello kahdeksan aikaan suuntasimme Lissabonin keskustaan, jossa teimme noin kahden tunnin kävelyretken yhdessä muiden opiskelijoiden ja heidän isäntäperheidensä kanssa.

Klo 23.45 olimme palanneet metrolla takaisin asunnolle, seuraavan aamuna herätys olisi taas klo 6.45.

Taneli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti