Neljäs matkapäivä

Keskiviikko 26.10.2011  - Tukka hyvin, kaikki hyvin!               Marja Seppälä

Missä torni on vähintään puoli metriä korkeampi ja fasaadi suurempi ja näyttävämpi kuin vastaavassa paikassa Espanjassa? Puolisoiden makuukammareiden välillä on välimatkaa yli 200 metriä eikä heillä ollut tapana tavata kuin kaksi kertaa viikossa. Kuningas ei mennyt vessaan, vaan vessa tuotiin kuninkaan luo. Kirjastossa on yli 40 000 nidosta ja öisin siellä yhä lentävät lepakot.

Paikka on Mafran kansallispalatsi, jonka esikuvana oli Versaillesin aurinkokuninkaan palatsi ja jonka ensisijainen tarkoitus oli olla Portugalin vallan symboli – sekä poliittisen että hengellisen.

1700 –luvulla rakennetulla palatsilla röyhisteltiin paitsi Espanjalle myös ennen kaikkea paaville, sillä sinne rakennettiin Vatikaanin paavin virka-asuntoa vastaavat tilat. Palatsin rakentamisen tarkoitus oli siis ennen kaikkea lyödä kaikki muut laudalta. Kaiken piti näyttää mahtavammalta kuin muualla. Varsinaisesti palatsi toimi ainoastaan kuninkaan kesäasuntona ja myöhemmin valtavan kirjaston kultaukset jäivät tekemättä, koska palatsin luostari annettiin kerjäläisveljistönä tunnettujen fransískaaniveljien hoitoon, jotka noudattivat köyhyyden ihannetta ja joiden kutsumus oli enemminkin hoitaa sairaita kuin keskittyä ulkoiseen prameiluun. Luostarissa oli täten myös oma apteekki ja alttarilla varustettu sairassali. Nykyään suurin osa palatsista on armeijan käytössä.

Kuva kirjastosta

Kävelimme palatsissa varmaan muutaman kilometrin asiantuntevan oppaan johdolla, jonka jälkeeni pääsimme lounaalle José Francon pieneen keramiikkakylään. Saimme maistella portugalilaisia herkkuja: alkupalaksi tuorejuustoa, oliiveja ja leipää, pääruuaksi grillattua turskaa (bagalao) ja jälkiruuaksi riisivanukasta, jonka päälle oli ripoteltu kanelia. Jälkiruuan jälkeen ainakin minä join vielä pienen kupin paikallista piristävää espressoa.

Cabo da Roca on Euroopan mantereen läntisin kolkka.

Marjan kampauksesta näkee tuulen voiman

Se oli retkipäivämme viimeinen kohde. Cabo de Rocalla oli aikamoinen tuuli ja myrsky ja saimme kaikki tuntea luonnon voiman. Tuuli tuiversi meille uudet kivat kampaukset, paitsi Tanelille, joka piti hatustaan lujasti kiinni. Atlantti oli pelottava kuohuvine aaltoineen.

Tämä vuoden aika ei liene ole muinoinkaan ollut paras aika lähteä meren armoille etsimään uusia meriteitä ja mahdollisia eteentupsahtavia mantereita. Palasimme siis Lissaboniin ja kotimatkalla saimme vielä ihanat makeanraikkaat omenat Theresalta matkaeväiksi.

P.S. Palatsin kirjastossa lepakot todellakin hoitavat kirjastoa syömällä öisin kirjoja tuhoavia hyönteisiä. Todellista biologista hyönteistorjuntaa!

Tässä saapumassa tuulimyllyyyn, jossa ruokailu tapahtui.

Euroopan mantereen läntisin piste.

Tuuli oli tosi kova, mutta lämmin. Marja harjoittelee lentämistä?

Tuulitukka osoittaa tuuleen voiman.

Team Finland tuulta piilossa muistomerkin takana.

Team Turkey

Atlantin valtameri osoitti voimansa.

Sekalainen otos eri amiden edustajista Capo Di Rocan taulun edessä.

Lähes koko Team Finland edustettuna.